Toivon mukaan meri jaksaa opettaa, elämään uskomaan ja aina välittää.

4.10 Lauantai

Kuka olisi uskonut vielä kesäkuussa, että minä lähden ennen yhdeksää menemään kirkkoon? Ja koska pitäähän ihmiseltä näyttää niin meikitkin naamaan tuli laitettua. Kaisaniemestä kävellen kirkolle, matkalla sporassa olleille kavereille vilkuttamista ja sitten pihalla miettimistä, niin mihin ihmeeseen me nyt mennään. Kahden tunnin palvelus, ehtoollisviini ja leipä, useampaankin otteeseen. Kirkkoviini on paras alkoholi juoma mitä on, enkä mä kyllä muita oo maistanutkaan ;) Palveluksen jälkeen meillä oli ruokailu, kanasalaattia, voi sua Mikk. Ja sitten kerho-ohjaajat saivat todistukset koulutuksesta. Itse en kokenut järkeä mennä sinne, koska matkat ovat niin pitkiä. Ja kun oltiin saanu läsnäolo merkit, niin lähdettiin sellaisessa aivan sairaan suuressa lössissä menemään mäkkäriin. 

Kierrettiin katsomaan se pissaava patsas. Mitäköhän ihmeellistä siinäkin oli, mäkkäriin oltiin kuitenkin matkalla. Kluuvin mäkkärin latauspistokkeet. Olihan meitä siellä yli 30. Meno oli aika kovaa ja huuto todella loistavaa. Työntekijät kyllä tykkäsivät. Varsinkin kun melkeen kaikilla oli omat megigsensä. Ollaan järkeviä. Sieltä sitten hajauduttiin kahteen porukkaan, ja osa häipy jonnekkin aivan muualle. Itse lähdin tosi hauskalla porukalla seikkailemaan tähtitorninmäelle. Ei mulla ollut hajuakaan, minne me oltiin menossa ja miten sieltä tultaisi pois. Mutta kun näin sataman tiesin taas missä ollaan. Kävellessä pojat potki palloa tien yli ja me laulettiin vadelmavenettä. Perillä kiivettiin patsaassa, potkittiin palloa vähän vääriinkin paikoihin, pelleiltiin ja juteltiin vaan kaikkea. 

Mä en edes muista kaikkiaan ketkä kaikki siellä kävivät, varsinkaan kun en silloin vielä tuntenut ihmisiä oikein ollenkaan. Kun kylmä alkoi tulla me lähdettiin suuntaamaan toiseen mäkkäriin, jossa ei ollut kuin yksi pistoke ja jotain Toffen kavereita. Ja juu mä kyllä ymmärrän ruotsia. Joskus hyötyä siitäkin taidosta, muutenkin ainakin kuvittelen että mun kielitaito on ainakin hitusen kehittynyt kun koko ajan hengaan niin että puhutaan useaa kieltä sekaisin. Mäkkärille meitä tuli moikkaamaan Joel ja Jonathan, eihän Joelin kanssa oltu nähty kun viimeksi lauantaina. Jotenkin se on kuitenkin joka kerta kiva nähdä kyseisiä herroja. Tulee aina kesä mieleen. Mutta piakkoin tuli aika sanoa hituseksi hetkeksi hyvästi, Henri, Toffe, Tia ja Aura, mut metrolle saattoivat. 

Sitten oli mun aika pitkälle päivälle Stadissa  hyvästi sanoa, voisiko se kuitenkin ikuisesti jatkua? Mä haluaisin vain jäädä sinne ikuisesti. Nähdä kun ihmiset kävelee ohi, ilman että jää tuijottamaan. Tuntea sen kiireen, joka alkaa kun ilmaa hengittää, aiheuttaako saaste se kiireen vaiko asvaltti jota vääjäämättä edestään löytää. Hukkuuko ihmiset paljouteen, vai oppivatko he uimaan. Mä uimakyvyn opin, kasvatuksettomana, pikkukaupungin vankina. Toivon mukaan jaksan jatkaa siihen asti että virta kantaa.