Kirkko vei mun sydämmeni. Voiko noin edes sanoa. Sanotaan että rakastuin mä ihmisiin.

Keskiviikko 8.10

Tänään ne alkoivat, Hullut Päivät Stockalla. Aamulla väsytti niin olan takaa, univaje hyökkää salakavalasti. Hitusen viimetippaan lähtö jäi, mutta onneksi kerkesin ennen töiden alkua ostamaan muistikortit. Jotta varmasti saisin ne oikeat. Mullahan ei muistikortteja ollenkaan olekkaan. Varmaankin niitä joku 50 kappaletta alkaa olemaan. Hups... Menin siitä sitten suoraan töihin. Mullakin onnistui tet-viikkojen aikana loppumaan puhepakettini puheaika ja nettinopeus. Koska kuukauden aikana tuli niin paljon juteltua puhelimessa ja Lällyssä ollessa nettii kuluu paljon, koska se lataa niin paljon. Mutta kuitenkin tuli melkeen koko ajan oltua nenä kiinni puhelimessa ja niin mahtavia keskusteluja tuli käytyä ettei toista kertaa elämässä. Pukukoppivastaavan tauottaminen oli parasta HP:n aikana ja eniten ärsytti veluuriasujen viikkaaminen.

Kävin mummilla hakemassa tarvittavat materiaalit koulutukseen ja lähdettiin äidin kanssa keskustaan. Itse jäin pois Kaisaniemessä ja menin suoraan kirkolle, jossa jo muutamia ihmisiä oli. Keikuttiin parvekkeella ja puhuttiin turhia juoruja. Muitakin alkoi sitten tulla ja mähän olin ovella vastassa halaamassa. Hauskin asia siinä on kun halaa montaa ihmistä peräkkäin että kuka halaa parhaiten ja yllärinä se on ihminen joka ei ees tuntunu pitävän musta. Hups, halaaminen on kivaa! Jumalan palvelus, jonka vietin suurimmaksi osaksi taustalla, kun jalkoihin sattui niin paljon työt. Ja se tunne kun joku kehuu että jes Stockalla oli ihania veluuriasuja... Karvat pystyssä kauhusta, ei enää niitä veluuri asuja. Palveluksen jälkeen mentiin alas kahvittelemaan. Meillä on tapana tuoda pyötään useampi keksi ja jakaa niitä muillekkin ja pojat leikkivät makeutusaineilla. Pappi laittoi heidät syömään ne.

Opiskeltiin teoriaa ja katsottiin työntekijöiden hauska pilaesitys meidän omasta käytöksestä edellisellä leirillä. Meillähän oli hauskaa. Kirjoitin kaiken teorian ylös, ja Roni luki ne sitten siitä, kun asioista piti kertoa. Kaikkea me ei siinä parissa tunnissa keritty tehdä, ja muutenkin meni yliaikaa 20min. Ja jotta en varmastikkaan olisi ajoissa Itiksessä, niin lähdettiin vielä Kluuvin mäkkiin ja nähtiin taas Joel, Jona ja Johannes. Johannes käski mun mennä kotiin, ja muut vaan nauro, et juu se tosiaan asuu Hangossa ettei se ihan kotiin oo nyt menossa. Samalla ajalla Dorf ja muutamat muut oli syödy mun ranskikset ja jälkeen päin tajusin etten mä saanu edes lelua. Huonoa palvelua mäkki. Lähdin itse sitten suunnistamaan alikulkutunnelia pitkin takaisin päin ja tuli siinä sitten baarissakin käytyä. ihanan viihtyisä paikka. Niin mä täällä kehun baareja, mullahan menee hyvin. XD

Torstai 9.10

Töitä, toisiksi viimeinen päivä. Niin haikeat fiilikset, huomenna mä olisin taas kotona ja kaikki ohi on. Mun ihana uusi elämä Stadissa, ilman hankolaisia. Töissä väsymys painoi, ja veluuriasut vaivasivat. Siltikään en hetkeäkään pois vaihtaisi. Äiti tuli hengaamaan mun kanssa stockalle ja pidin mun tauot Roberts Coffees ja söin sieltä safkaa. Myöskin mun tauon siellä vietin. Lähdettiin sieltä mun töiden ja muutaman kaupan jälkeen mummille, koska kuoroharkat alkoivat vasta kuudelta. Kuitenkin onnistuin sinne lähtemään niin, että kun kävelin ja mun takana kolme poikaa keskusteli, niin kun niiden kanssa saavuttiin metroasemalle, niin  juostiimpa metroon. Varmaankin eka kerta kun mulla sinne kiire on, Helsinki muuttaa ihmistä.

Kuitenkin hitusen etuajassa mä olin ja jäin juttelee Alex:in ja Maijan kanssa, ja saatiin niin hauska keskustelun aihe ja kävi ilmi että M:n kanssa tunnetaan samoja ihmisiä. Sain sitten tietää että mun pitää laulaa sopraanoo, no sitten niin tapahtui. Pelattiin myös biljardia ja mä koin karmean häviön Akille. Tietysti suurin osa ajasta me laulettiin, tai naurettiin C:lle. Olihan se hauskaa kuultavaa miten me laulettiin ja joskus jopa vireessä vai miten se meni. Lopettaessa isi oli tullu hakemaan mut autolla. Ei tarvinnut metrolla lähtee sählää, se olisi ollut kaoottista. Vai olisiko, kun metrot kuitenkin mulle jo tuttuja on. Joskin en mä moneen paikkaan ole jäänyt, vaan ohi mennyt.