Voicea silmien eteen.

Maanantai 2.11

Heräsin aamulla niin että kävin häkkäämässä lähistöllä lämpimänä syyspäivänä ja palasin syömään aamupalaa ja tekemään psykologian tehtäviä kiireellisen palautuspäivän takia. No sain tehtyä ne ajallaan, käytyä suihkussa vai meikkasinkohan mä vain. Mutta kuitenkin tein vielä siinä jotain ja lähdin oikeastaan liian aikaisin Ruoholahteen. Onneksi se ei ollut huono päätös, sain viettää hienoa aikaa auringon taivalta katsoessa merta vasten ja nähdä liian monta poliisiautoa Greenpeacen porukoiden takia. Onneksi en vielä silloin tiennyt että kyseessä on mun viimeinen päivä pitkään aikaan kunnolla ulkona.

Syy miksi mä raahauduin Ruoholahteen ja olin maanantaina Helsingissä oli meidän Jook Joint Movementin porukan vierailu The Voicella. Olin ensimmäisenä odottamassa muita, mutta onneksi Christian tuli aika pitkälti mun jälkeen ja sen kanssa on aina mahtava puhua. Odotettiin muu porukka paikalle ja sen jälkeen valloitettiin Voice, kävellen ylös asti tottakai koska hengittäminenhän on vanha keksintö. Voicen työntekijät oli tosi mukavia ja ainakin itseäni kiinnosti suuresti kulla kaikkea mahdollista, ja livelähetyksessä paikalla olo oli ainakin mulle uskomaton kokemus.

Lähdettiin sieltä sporalla Ruoholahteen, jossa nähtiin Hakaniemi. Juteltiin jotain jä jäin oottamaan kyytiä, mun Helsinki oli ollut kaunis, mun Helsinki oli ollut rakas mutta mun oli hylättävä se ja lähdettävä jälleen kerran kotiin. Vielä joskus mä kutsun Helsinkiä siksi. Ja ei en mitenkään haluaisi muuttaa Helsinkiin tai mitään.