Varjosi luoksein jäi!

Tiistai 22.4

Lukujärjestyksen mukaan olisi alkanut kymmeneltä ja väänsinkin kuvistyön ihan loppuun, kaksiviikkoa myöhässä. Koulussa muistinkin että mun olisi pitänyt olla siellä jo yhdeksällä. No ei tehtyä enää saa takaisin. Kokeisiin harjoittelua ja uuden kuvistyön aloittamista. Lyhyttä soittotuntia ja koepanikointia. Säveltapailun säveltapailunkokeesta 3/4 läpi. Jes! Kerkesin käydä kotona kääntymässä ja nappaamassa kameran mukaan. Mua tultiin jopa hakemaan melkeen kotoa ja mun laukku kannettiin. "Hei siellä on kaksi kameraa+välineet, kyllä se painaa, OLE MIES!" Käytiin syömässä ja ruoka oli ihan hyvää, samasta sai sitten vielä iltapalaakin. Rahaakin säästyi ihme ja kumma kyseiseltä illalta. Lähdettiin sitten kahdeksan näytökseen katsomaan Huikopeliä, mutta ennen sitä otettiin muutamia valokuvia, jotka sitten meni puolipelleilyksi. Leffa oli hauska, välillä liiankin ennalta-arvattava, mutta ei liian pitkä. Leffateatterissa oli meidän lisäksi vain kaksi tyyppiä, joten saattoi aivan vapaasti vilkuilla myös puhelinta. Eli aivan kuin kotona. Leffan loputtua kymmenen maissa oli valoisaa, mitä luksusta ja oli kivempi ajaa kotiin. Tuntui kuin olisi ollut viikonloppu, eikä tiistai-ilta. Kotona piti tehdä vielä läksyjäkin ja lukea kokeisiin, hups!
Alex:ista otetut kuvat on otettu valokuvaustunnilla ja siinä oli tarkoituksena kuvata erikokoisilla aukoilla. Kuvissa lukee aukon koot!

Keskiviikko 23.4

Aamu on loistava aloittaa suoraan auringonpaisteessa tehden maantiedonkoetta ja hommaten pahan olon. Englannin mokatun sanakokeen palautuksella ja historian normaalilla. Sopiva lopetus koulutunteihin oli tietysti puolitoistatuntia kestänyt matikan koe, josta tulikin sopivasti 9+. Koulun jälkeen kiireellä kotiin ja varmistamaan että kaikki on mukana. Autossa läksyjä lähettäessä ja välipaloja syödessä. Ihan hyvään aikaan kerittiin Helsinkiinkin, vaikka matkan varrella piti rengaatkin vaihtaa. Hyvä päivä eiks yea? Nähtiin E:n porukat terminaalissa ja alettiin melkeen kiljua, kun nähtiin, että Antti jakaa nimmareita illalla. Siis täh? Ei sillä ettei meillä niitä nimmareita olisi, tai jännitykseltä onnistuttaisiin nimemme sanomaan, mutta se että Antti on siitä, ihan vieressä ja lähellä. "Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain, luonas sun mä oon vieläkin" Syötiin hyvää ruokaa, mutta ei buffassa, koska ei ollut aikaa. Kierrettiin hitusen laivaa, joka mulle onkin tullut jo aika tutuksi vuosien varrella. Mentiin yökerhoon odottelee Anttia, mistä tunnistaa alaikäisen? Alaikäisten kieli on sininen! Aurinko porotti keskeltä taivasta ikävästi ja loppupeleissä kumpikin kärsi päänsärystä, auts! Selvittiin haastattelu, ala nimmarinjako/valokuvaan Antin ilmeitä tilanne. Jätettiin muut pitämään paikkaa ja mentiin itse lepäämään hyttiin. Aika kului ja tunti ennen keikan alkua eli 23.00 mentiin keikkapaikalle, koska mietittiin halutaanko lavan luo vai ei? Loppupeleissä oltiin siellä sitten toisessa rivissä, ihan hyvä paikka, sanon minä. Ihmiset olivat aika pahassa kunnossa jo ennen keikkaa ja se näkyi siinä tunnelmassa, ensimmäisiä keikkoja, joissa kuuli homo-herjaa ja joutui turvamiehetkin poistamaan porukkaa. Antti oli mahtava, sitä ei voi kieltää, jätkä vetää niin täysillä, että jo katsellessa hengästyy. Keikan loputtua kierreltiin ja yritettiin saada pääkuntoon. Muut söivät, minä join. Sitä tajuta ei voi, miksi olo hirveä viikon on, vaikka tippaakaan alkoholia nautitti olla ei.