Vielä kerran kolahtaa.

Lauantai 22.2

Pitkään nukkuminen, ja kahdelta jonottamaan lähteminen. Anttikin kaupassa shoppaili. Olin nimmarien jaossa tokana ja ainut asia, mitä siinä Antilla sanoin, oli ai eiks saakkaan omistuksia. Jäin kuvaaman Anttia, voisi sanoa, että tuli siinä muutama sata kuvaa otettua. Jonon loppuessa äiti kävi vielä hakemassa mulle nimmarin julisteeseen. Jes! Juteltiin viel Antin kanssa ja se koristi mun käden viikoksi. Syötiin taas perunamuussia ja ihan stressitöntä arkee. Pakkaaminen ja jännitys, vielä kerran rakkaus on. Lavan edessä ei tarvinnut olla kuin kymmenen minuuttia, ja kyllä se äitikin sinne sitten tuli. Voisi sanoa, että keikka oli aivan täysin ainutkertainen. Montako kertaa keikalla näytetään lätkää ja lauletaan maammelaulua? Antti selosti tilannetta kappaleiden välissä ja loppuminuutit näytettiin Antin taustalla. Uskomatonta! Valitettavasti keikan loppuessa oli hirveä kiire laivasta ulos, mutta onneksi iskä tuli hakemaan satamasta.

Tuntui oudolta olla poissa laivalta ja melkein viikon mua huippas, hups. Käytiin matkalla hakemassa ruokaa ja sit pääsi kotiin nukkumaan ja katsomaan putousta nauhalta. Ehkä kuitenkin toisessa järjestyksessä.

Sunnuntai 23.2

Läksyjä, kaikki se mitä poissa ollessa oli tullut ois pitänyt suorittaa muutamassa tunnissa, mahtavaa. Ja tietysti pitihän sitä alkaa ladata videoita nettiin.