On aika hiljaa kiittää!

En ole tehnyt kuvia!

Viime perjantaina oli meillä koulussa aika erikoinen päivä. Jännittynyt tunnelma, kyyneleet silmäkulmassa ja uusi jo seuraavan nurkan takana. Viisitoistavuotta koulumme ajasta oli muuttumassa uuteen. Rehtorimme jäi eläkkeelle. Itselle tämä oli tunteellinen tilanne, koska muistan kuinka ala-asteella odotin sitä, että pääsen yläasteelle ja just sen rehtorin luo. Puolitoista vuotta sitä sitten kesti. Aamulla koulupäivä alkoi kuunnellen rehtorin lempikappaletta ja rehtori kävi luokassakin moikkaamassa meitä. Normaalia koulupäivää viettäen, vaikkakin ruokalassa rehtorille puhuen. Luokanvalvoja kiel kuvaamasta, rehtori oli että tottakai ja loppujen lopuksi kuraattori pyysi videoimaan. No mähän olin valmistautunut! Kaksi kameraa, kaksi telinettä ja rutkasti enemmän muistikortteja. Ettei nyt vaan mistään tila lopu.

Auditoriossa vietetty juhla sisälsi ohjelmaa ja yllätyksiä. Rehtori esitteli muotokuvia, joita hänestä on vuosien aikana tehty. Rehtorin laulu(yllättäen) ja pitkä puhe. Lisäksi oppilaat olivat muodostaneet kuoron ja kirjoittaneet kappaleen, jota he olivat salaa harjoitelleet. Kyllä siellä tippa linssissä sai olla. Mutta miksikäs ei?

Lisäksi kaikki koulun oppilaat saivat mehua ja kakkua. Voin kyllä sanoa sen, että mehu oli hyvää, ei siitä sitten enempää. Opettajat ja muut aikuiset pitivät oman kahvituksensa meidän oppilaiden vieressä. Lisäksi tuli kuvattua rehtoria ja tottakai vanha kunnon halikierros oli pakollinen. Kaiken kaikkiaan koko juttu oli meidän koulun tasolla hyvin toteutettu ja siitä jäi ihan hyvä maku. Ikävä vain painaa...